Skip to main content

Onko maastopyöräilijä jokamiehenoikeuksien maahanmuuttaja?

On joitakin asioita, joista ei oikeastaan ole mahdollista keskustella ilman että keskustelu kärjistyy ja keskustelijat blokkiutuvat jo alkumetreillään hyökkääjiin ja puolustajiin. Maahanmuutto on tunnetuin tällaisista aiheista, mutta ulkoilun maahanmuutto on maastopyöräily. 

Yleensä maastopyöräilyyn liitetään kaksi argumenttia, joiden nojalla siihen kohdistetaan kritiikkiä. Yksi on renkaiden aiheuttama maaston kuluminen - kyseessä ei ole vain maasto, vaan myös metsän pohjakerros - ja sanotut vaaratilanteet, joita voi joskus tulla eri liikkujaryhmien kohdatessa tai maastopyöräilyreitin ja tavallisen ulkoilutien törmätessä. 

Se, miten maastopyöräilyyn suhtaudutaan, riippuu tietenkin siitä, mikä on oma positio suhteessa maastopyöräilyyn. Suhtautuminen maastopyöräilyyn - kuten mihin tahansa ulkoiluteiden ulkopuolella tapahtuvaan liikuntaan, kuten esimerkiksi polkujuoksuun - riippuu myös siitä, arvottaako kaupunkiviheralueet ensisijaisesti virkistys- vai luontoalueiksi. Nämä eivät sulje toisiaan pois, mutta yhdessä luonnolla on itseisarvo, toisessa käyttöarvo, vaikka itseisarvoakin toisinaan "käännetään" käyttöarvon kielelle puhumalla ekosysteemipalveluista. Tosin jostain syystä polkujuoksu ei herätä yhtä suuria intohimoja ja inhohimoja kuin maastopyöräily. 

Toinen vedenjakaja suhtautumisessa maastopyöräilyyn on se, pitääkö pyöräilyä liikuntana vai liikenteenä. Tietenkin pyöräily on niitä molempia, mutta luonto ei ole liikennealuetta, joten maastopyöräilyn täytyy siis olla liikuntaa erotukseksi esimerkiksi motocrossiin, joka ei ole kumpaakaan, ei liikennettä eikä liikuntaa, vaikka siinä ajetaan ajoneuvolla ja vieläpä kilvoitellaan. Tosin on esimerkiksi työmatkajuoksukin sekä liikuntaa että liikennettä.

Synnyin ja vanhempani kasvoivat silloiseen Helsingin maalaiskuntaan kuuluneessa Kivistössä, joka oli 60-70 -luvuilla motocrossille samaa kuin Martinlaakso 80-90 -lukujen formula ykkösille. Jo heti Niilo-pappani pihalta alkoi metsä, joka oli motocross-pyörien renkaanjälkien kirjavoima. Edelleenkin noilta ajoilta metsistä voi löytyä motocross-pyörien raatoja. Liekö olleet jotain paikallisten vehkosten ja koukien harjoitteluvehkeitä, tiedä häntä. Renkaanjälkiä on siis nähty kaupunkimetsissä ennenkin, mutta motocrossin aiheuttamat jäljet eivät jääneet niihin satunnaisiin märkään maahan painuneisiin jälkiin. 

Jos lähdetään rajoittamaan maastopyöräilyä, tämä onnistuu vain määrittämällä jokamiehenoikeuksia uudelleen: mitä jokamiehenoikeuksiin kuuluu, missä saa liikkua ja millä. Jokamiehenoikeuksissa erilaisia luonnossa liikkumismuotoja tarkastellaan tasa-arvoisina. 

Jos tarkastellaan yhden ilmiön lieveilmiöitä, tällöin tulee tarkastella myös toisten ilmiöiden lieveilmiöitä, ettei kukaan loukkaantuisi. Jos kiinnitetään huomiota siis maastopyöräilyn aiheuttamaan maaston kulumiseen tai heidän ja muiden liikkujaryhmien kohtaamisista syntyviin vaaratilanteisiin, tällöin on huomioitava myös ulkoilutietä pyöräilijöiden eteen syöksähtelevät juoksijat ja kävelijät. Tässä on vaarana sortua tasapuolisuusharhaan, ja siinä taas voidaan luisua kaltevalle pinnalle ja alkaa rakennella olkiukkoja. Siis: jos juopottelevat ihmiset häiritsevät, niin mikseivät sitten pihlajanmarjoista juopottelevat tilhet? Tai jos koirankakka häiritsee, miksei ratsuhevosen kakka? Tasapuolisuusharhalla tarkoitan sitä, että kaikista aletaan etsimällä etsimään vikoja vain siksi, että malka saattaa olla omassa silmässä.

Kuten pitkän linjan maastopyöräilijä Peltolan Mikko on huomauttanut, maastopyöräilijät pyrkivät käyttämään valmiita polkuja, ja usein ne ovat kävelijöiden synnyttämiä. Aina näitä valmiita polkuja, jota voisi käyttää, ei kuitenkaan ole. 

Jos siis tasapuolisuuden nimissä tarkastellaan erilaisten metsässä tapahtuvien liikkumismuotojen jättämiä jälkiä, niin kuten Niskasaaren Mikko havainnollisti, pyöräilijän aiheuttama jälki on tyyppiä _______, kun taas kävelijän jälki on - - - - -. Minä kaipaisin tähän vielä vertailun vuoksi hyppykeppeilijän jälkeä, joka on . . . . . . ., sekä varmuudeksi vielä yksi piste päättämään lause.

Pitääkö kaikkialle sitten päästä? Onko kyse yhdestä hedonismin ja itsekkään itsensä toteuttamisen muodosta, vai vain elämyshakuisuudesta, minkä kyllä ymmärrän: itse pitkään esimerkiksi Keskuspuistoa lähinnä juoksijan silmin vakiintuneilta poluilta tarkkailleena, metsään saa syvemmän suhteen ja täyteläisemmän elämyksen kun poikkeaa pois poluilta. Kysyn tämän ilman fillarikommunistiolkiukkojen rakentamista, itse fillarikommonistina, en siis kommunistina. Jos pyörällä ei pääse polkemalla perille asti, ei tämä tarkoita sitä, että määränpää on polkupyörän tavoittamattomissa. Tämä pätee niin maastoon kuin liikenneympäristöönkin. Toki pyöräilemisen kynnystä madaltaa se, että sillä voi ajaa, ja tämä ajatus varmaan oli esimerkiksi Hämeentien pyöräkaistan rakentamisessakin, mutta kyllä pyörällä on päässyt ennen pyöräkaistojakin. Toki esimerkiksi lapsille pyöräkaistat ovat erinomainen juttu, harhautuneita jakeluautoja lukuunottamatta rauhoitettu tila. Lyhyen matkan pyörää voi kyllä taluttaa, jos matkanpää on sen väärti. Voi olla, että tämä kaikkialle pääseminen juuri onkin homman clue, aivan samoin kuin motocrossissakin. 

Tässä olisi dialogisuunnittelun paikka erilaisten intressien yhteensovittelemisessa ja tiedon lisäämisessä eri liikkujaryhmien välillä. Ehkä metsiin kuitenkin mahtuu? Jokamiehenoikeuksissa on nimittäin sellainen piirre, että ne eivät ole vain minun, vaan kaikkien jokamiehenoikeuksia, vaikka kuinka olisikin houkutus säilyttää joku paikka omana yksityisenä mansikkapaikkana (toisaalta haluaisin olla Hirvikalliolla yksin, vain peipot ja hirvet seuranani, mutta toisaalta on hienoa, että muutama muukin on paikan löytänyt). Jokamiehenoikeudet ovat hieno suomalainen erityissovellus siitä, että esimerkiksi angloamerikkalaisessa maailmassa "commoning" on sallittu vain erikseen määritellyillä "commonseilla". Jos olen valmis rajoittamaan muiden jokamiehenoikeuksia, silloin rajoitan omianikin. 


Tuntemani maastopyöräilijät ovat 30-50 -vuotiaita, voittopuolisesti hyvin koulutettuja kaupunkilaisia miehiä. Sosiokulttuurisesti siis sosiologisella ammattitaidollani tekemälläni näppituntumayleistyksellä samankaltaista porukkaa kuin Lisää kaupunkia Helsinkiin -jengi, yhdellä tärkeällä erolla: he arvostavat luontoa ainakin sen verran että haluavat lähteä sinne virkistäytymään. Eivät siis luonnon vihollisia vaan ystäviä. Kannattaisiko siis meidän muiden luonnossaliikkujaryhmien liittoutua maastopyöräilijöiden kanssa?

Kirjoittaja on kuntojuoksija, luontokartoituksen ja luontovalokuvauksen harrastelija, keruutuoteneuvoja, dropout-kaupunkitutkija, joka piti esitelmän What are commons Göteborgin yliopistossa 2009, Kaupunkiluontoliikkeen perustaja

Comments

Popular posts from this blog

Kaupunki vaikenee Kumpulanmäen liito-oravista

Tuntemani luontoharrastaja ja liito-oravakartoittaja Laura Kuivalainen oli löytänyt reilu viikko sitten liito-oravanpapanoita Kumpulanmäestä Kustaa Vaasantien varrelta, alueelta, joka aiotaan rakennuttaa täyteen kerrostaloja. Suurin osa havainnoista sijoittui Kustaa Vaasantien bussipysäkin HSL3028 kohdalta yliopistokampuksen mäelle nousevan kaksihaaraisen polun varteen.  Vasemmanpuoleisen polun lähettyvillä, ihan muutaman metrin päässä siitä kaakkoon on iso kuusi, joka erottuu maisemastaan. Sen koordinaatit ovat 6675940/387278. Kuusen juurella on joitakin papanoita, mutta enemmän niitä löytyy maastosta, etenkin suunnikkaanmuotoiselta alueelta, jonka kärjet muodostavat mainittu kuusi, kaksi kookasta koivua ja yksi honka.  Lisää papanoita löytyy oikeanpuoleisen polun lähimaastosta, koillisessa polusta katsoen. Polkujen välissä kasvaa haavikkoa, ja haavat epäilemättä kelpaavat liitureille kasvukaudella ruokailupuiksi. Ilmoitin nämä havainnot laajalle joukolle asianosaisia, joista...

Kevätkumpu II itäinen metsä (Kevätlaaksonrinne) ennen ja jälkeen

Kevätkummun lähiön itäpuolella, Porvoon keskustasta noin 3 kilometriä kaakkoon oli tämä kaunis vanha kuusimetsä syyskuuhun 2024 asti, kunnes jo 2012 tai 2013 asti voimassaollut nk. Kevätlaaksonrinteen kaava lanasi sen omakotitonteiksi (metsän eteläreunaan tulee kaksi kerrostaloa, jotka eivät mitenkään sovi ympäristöönsä, ainoina näköpiirissä olevina kerrostaloina). Näiden Kevätkummun liitosalueiden nk. "tiivistyskaavoitusalueet" (jotka levitetään ympäristönsä viheralueille), Toukovuori Humlaan ja Kevätlaakso Skaftkärriin on perusteltu energiatehokkuudella, ilmasto- ja herra ties millä viisaudella.  Kaavoitus on niin hidasta, että jos nyky-ymmärryksellä lähiviheralueiden merkityksestä lähdettäisiin kaavoittamaan, nämä ehkä ilmastoviisaat mutta luontotyhmät alueet olisivat varmaankin jääneet piirtämättä. Tässä metsässä liikkui koiranulkoiluttajia, alueen päiväkotiryhmät leikkivät siellä, metsässä oli lasten majoja ja erittäin vanhoja kuusia, jotka kaikki lanattiin siksi, että s...

MIELIPIDE HELSINGIN LUONNONSUOJELUOHJELMASTA

Tervehdimme ilolla Helsingin varsin kunnianhimoista luonnonsuojeluohjelmaa, joka nostaisi suojelupinta-alan määrän kymmeneen prosenttiin kaupungin omistamista maa-alueista. Erityisesti tuemme sitä, että kymmeniä vuosia kaavoituskohteena ollut kiistanalainen Laakson alue aiotaan rauhoittaa suojeluohjelmalla. Vartiosaaresta suuren osan suojeleminen tarkoittaa käytännössä alueen rakentamisspekulaatioiden päättämistä. Myös Håkansbergin ja Taivaskallion suojelua katsomme tyydytyksellä, Uutelan suojelualueiden verkoston laajenemista ja Keskuspuiston suojelualueiden verkoston laajentamista Keskuspuistoryhmän ehdotuksen mukaisesti pidämme myönteisinä asioina. Positiivisena pidämme myös Helsingin saariston suojelun lisääntymistä, Östersundomin sisällyttämistä suojeluohjelmaan ja Viikin ja Kallvikin alueiden suojelun kattavuuden lisääntymistä. Toivomme Keskuspuiston suojelualueiden verkoston laajenemisen tarkoittavan Keskuspuiston baanasuunnitelmien hautaamista ja rauhoittavan Keskuspuiston vi...