Kaupunkiluonto

Miten puustoiset yhteydet voivat kehittyä, jos aikaisemmin kaupungin itsensä vihersormien elimellisiksi osiksi katsoneita metsiä - kuten Riistavuori - kaadetaan lähes kokonaan rakentamisen tieltä ja viheryhteys korvataan viherkatoilla ja liito-oravanpöntöillä, jotka nekin on väärin asetettu? Kaupunki tekee itse tämän tavoitteen saavuttamisen kovin vaikeaksi sanomalla yhtä ja tekemällä toista, mikä panee vahvasti epäilemään kehittämisen olevan uuskieltä, jonka käyttämisellä on tarkoitus hämätä uskomaan, että metsien suhteen olisi hyvä tahto. Metsä ei ole teemapuisto, jossa pitää jokaisella liikkumismuodolla olla oma väylänsä. Otetaan vertailukohdaksi Oslon kaupunkimetsä Oslomarka, jossa on monikäyttösuunnitelma, jonka periaatteena on, että siellä on sijansa kaikilla jokamiehenoikeudella harrastettavilla ulkoilumuodoilla. Silloin kun Pirkkolasta hehtaarin rouhaissut halli valmistui, Anni Sinnemäki lupasi, että tämän jälkeen Keskuspuistoa ei enää nakerreta. Jos sitä ei ehkä nakerrettakaan...

Herttoniemen luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmassa esitetään harvennushakkuita, vaikka kaupunkiympäristölautakunta päätti, että myöhemmässä vaiheessa tehtävien luonnonhoidon suunnitelmien ja toimenpiteiden tulee antaa tilaa metsien luonnolliselle vanhenemiselle ja lahopuun määrän lisääntymiselle ja sekä valtapuuston että pienpuuston harvennusten määrä kannattaa pitää mahdollisimman pienenä. Suunnitelmaluonnoksessa näiden harvennusten määrää ei esitetä pidettävän mahdollisimman pienenä, eivätkä suunniteltavat toimenpiteen anna tilaa metsien luonnolliselle vanhenemiselle. Lahopuun jättämisestäkään ei ole tarkkaa mainintaa suunnitelmaluonnoksessa. Ehkä hieman surkuhupaisanakin yksityiskohtana on esitetty, että latujen läheltä kaadettaisiin isoja puita, etenkin kuusia, jotta ne eivät roskaisi latuja, eivätkä vähentäisi ladulle satavan lumen määrää. Tämä on hyvin yksisilmäinen esitys, koska suurimman ajan vuodesta reitit ovat sulia, ja puiden kaataminen haittaisi ulkoilun ohessa luonnosta...

Olen jo leimautunut maastopyöräilyskeptikoksi, joten se maito jo lienee kaatunut. Mutta kaadetaan nyt sitten lisää. Kävin aamulenkillä Porvoon Epoon alueella, Humlan ulkoilumajalta lähtevällä Holkenin lenkillä. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana juossut sen muutaman kerran kesässä. Kun tuohon 9,5 km reittiin yhdistää Humlan 7 km peruslenkin ja Pihlajatien ylittämällä vähän yli 3 km Joonaanmäen lenkin, saa 20 km käytännössä yhtenäisen reitin, jonka voi lumisina talvina hiihtääkin, mitä nyt joutuu sukset ottamaan pois Pihlajatien ylityksen ajaksi. Maisemathan olisivat muuten hienoja, mutta vuosien varrella reitin varrelle on sattunut kolme avohakkuuta, joista ainakin yhden takana on Svenska Kulturfonden, ja tämä hakkuu katkaisi vanhan ulkoilureitin. Metsäisyyden vaikutelma on siis paikka paikoin kärsinyt, mutta sen lisäksi hakkuu on aiheuttanut paikallista metsän pohjakerroksen eroosiota. Allaoleva kuva esittää viimeisintä hakkuuaukkoa, joka tehtiin viime syyskesästä. Hakkuut sattuiva...

On joitakin asioita, joista ei oikeastaan ole mahdollista keskustella ilman että keskustelu kärjistyy ja keskustelijat blokkiutuvat jo alkumetreillään hyökkääjiin ja puolustajiin. Maahanmuutto on tunnetuin tällaisista aiheista, mutta ulkoilun maahanmuutto on maastopyöräily.  Yleensä maastopyöräilyyn liitetään kaksi argumenttia, joiden nojalla siihen kohdistetaan kritiikkiä. Yksi on renkaiden aiheuttama maaston kuluminen - kyseessä ei ole vain maasto, vaan myös metsän pohjakerros - ja sanotut vaaratilanteet, joita voi joskus tulla eri liikkujaryhmien kohdatessa tai maastopyöräilyreitin ja tavallisen ulkoilutien törmätessä.  Se, miten maastopyöräilyyn suhtaudutaan, riippuu tietenkin siitä, mikä on oma positio suhteessa maastopyöräilyyn. Suhtautuminen maastopyöräilyyn - kuten mihin tahansa ulkoiluteiden ulkopuolella tapahtuvaan liikuntaan, kuten esimerkiksi polkujuoksuun - riippuu myös siitä, arvottaako kaupunkiviheralueet ensisijaisesti virkistys- vai luontoalueiksi. Nämä eivät ...