Skip to main content

Posts

Showing posts with the label Vilho Ikkala

Metsän joulurauha 23.12. Laaksossa

Menen perjantaina alkuillasta Laakson kallioille, Urheilukadulta pohjoiseen johtavan polun varrelle viettämään metsän jouluhiljentymistä. Vuosina 2005-2013, yhdeksänä jouluna peräkkäin paikalla lähistön taloyhtiöt ja Meilahden seurakunta järjestivät Metsän jouluhiljentymisen, jossa joulupukkikin joskus käväisi, nautittiin pipareita ja glögiä ja Kannel-kuoro lauloi perinteisiä joululauluja. Oma jouluni ei ole voinut alkaa ilman käyntiä Laaksossa pitkään aikaan. Vain kaksi kertaa (2007 ja 2009) minulta on jäänyt perinne väliin. Vuoden 2013 Metsän jouluhiljentyminen on ainakin toistaiseksi jäänyt viimeiseksi kerraksi kun Laakson kallioiden eteen on kokoonnuttu joukolla. Olen jatkanut perinnettä yksin vuodesta 2014, ja nyt on siis yhdeksäs kerta. Olen miettinyt nyt parina viimeisenä vuotena, että pitäisikö kynttilästä luopua, koska tuleehan siitä roskaa. Tosin jos tuo on oma syntini, niin aika vähiin jäävät. Tällä kertaa taidan tyytyä käymään alkuperäisellä paikalla eli Laaksossa, kun 202...

Metsän jouluhiljentyminen Laaksossa

  Menen tänään seitsemän jälkeen Laakson kallioille, Urheilukadulta pohjoiseen johtavan polun varrelle viettämään metsän jouluhiljentymistä. Vuosina 2005-2013, yhdeksänä jouluna peräkkäin paikalla lähistön taloyhtiöt ja Meilahden seurakunta järjestivät Metsän jouluhiljentymisen, jossa joulupukkikin joskus käväisi, nautittiin pipareita ja glögiä ja Kannel-kuoro lauloi perinteisiä joululauluja. Oma jouluni ei ole voinut alkaa ilman käyntiä Laaksossa pitkään aikaan. Vain kaksi kertaa (2007 ja 2009) minulta on jäänyt perinne väliin. Vuoden 2013 Metsän jouluhiljentyminen on ainakin toistaiseksi jäänyt viimeiseksi kerraksi kun Laakson kallioiden eteen on kokoonnuttu joukolla. Olen jatkanut perinnettä yksin vuodesta 2014, ja nyt on kahdeksas kerta. Mietin viime joulun jälkeen, että pitäisikö kynttilästä luopua, koska tuleehan siitä roskaa. Tosin jos tuo on oma syntini, niin aika vähiin jäävät. Viime vuonna vein kynttilän myös Pirkkolaan ja Patterinmäelle. Tällä kertaa taidan tyytyä käymä...

Perjantaina 18.12. pop up-kynttilähiljentymisiä Keskuspuistossa

Toteutan jälleen perjantaina 18.12. jo perinteeksi muodostuneen yhden miehen kynttilähiljentymiseni Helsingin Keskuspuiston portilla, Laakson kallioilla. On enemmän kuin toivottavaa, että muitakin liittyy tilaisuuteen mukaan, rauhoittumaan jouluun, mutta nyt korona-aikana tilaisuus järjestetään pop up -tyyppisesti.  Tarkoitukseni on ensin aamusta tuoda kynttilä Laakson kallioille, sen perinteen jatkona, jossa suuremmalla joukolla hiljennyttiin viettämään Metsän joulurauhaa (2005-2013). Päivän aikana aion viedä kynttilän myös Pirkkolaan, jossa Lattiaa liikkujille ry kaadatti hehtaarin kalliometsää.  Laaksossa, jossa taistelu on ollut voitokas, hiljennyn kiitollisuudella muistelemaan Ei enää palaakaan Keskuspuistosta! -liikkeen poismenneitä veteraaneja: Jussi Vapaasaloa ja Vilho Ikkalaa, kun taas Pirkkolassa pysähdyn suremaan metsää, itsekkäitä ja lyhytnäköisiä ihmisiä.