Kaupunkiluonto

Opiskelin 2018-2019 luonto- ja ympäristöneuvojaksi, ja tämä syvensi omaa luontosuhdettani ja antoi luontoharrastukselleni lisää sisältöä. Olen vetänyt joitakin sieni- ja yrttiretkiä, mutta siltikin minusta on pääasiassa tullut oman itseni luonto- ja ympäristöneuvoja, oman elämäni eräopas. Yhtäältä olen iloinen yhä useamman löytäessä luonnossa ulkoilun riemut, toisaalta en haluaisi jakaa omia paikkojani. Ne ikään kuin ovat omia salaisuuksiani, joiden en halua kuluvan käytöstä ja joiden rauha vähenisi ulkoilijoiden määrän lisääntyessä. Osallistuin alkukesästä tutkimukseen, jossa kiersin itselleni merkityksellistä luontokohdetta - tässä tapauksessa Keskuspuiston lounaisinta nurkkaa, Laaksoa - tutkijan kanssa. Tutkijan kysellessä minulta kysymyksiä liikkuessamme Keskuspuistossa huomasin, että oma luonnossa liikkumisen nautintoni pieneni, ikään kuin luonto olisi kakku, josta riittäisi vähemmän jaettavaa siitä nauttijoita ollessa enemmän. Kuitenkin läheisen ystävän kanssa voin jakaa luontosu...

 Olen sienestänyt jo siitä asti kun roikuin isäni mukaan mummolani sienimetsässä, Vantaan Kartanonmetsässä. Enkä tyytynyt vain hengailemaan mukana, vaan jo lapsuudesta olen myös syönyt sieniä. Nuorena sienimetsäni oli Myyrmäen ja Kaivokselan välinen Vaskivuori; nyttemmin poimin särpimeni etupäässä Porvoon metsistä; Humlasta ja myöhemmin syksyllä Sikosaaresta, joka on pomminvarma suppilovahveropaikka. Kun opiskelin varsin äskettäin luonto- ja ympäristöneuvojaksi, tutkintooni kuului myös tämän poimintaharrastukseni ammatillistaminen, mistä sain keruutuoteneuvojan sertifikaatin, ja saan paitsi poimia sieniä, marjoja ja yrttejä, myös pitää em. aiheista kursseja ja vetää retkiä.  Suomessa, ja yleensäkin Euroopassa, sieniharrastus on itäpainotteinen. Venäjällä ja Virossa on vanha, elinvoimainen sienestyskulttuuri, ja Suomessa itäisyys näkyy siten että sieniharrastus painottuu itäiseen Suomeen. Sienikulttuureissakin taitaa olla maantieteellisiä painotuseroja; asuessani Norjassa 2007-...