Skip to main content

Posts

Showing posts with the label Riistavuori

Metsän joulurauha Laaksossa ja Riistavuoressa 20.12.

Olen vuosia 2007 ja 2009 lukuunottamatta vuodesta 2005 alkaen viettänyt Metsän joulurahaa Keskuspuistossa, Laakson kallioilla. Varsinaisen joukkoperinteen hiivuttua pois muistaakseni 2013 olen sen jälkeen jatkanut perinnettä yhden miehen kynttilähiljentymisenä. Joinakin vuosina olen vienyt hautakynttilän muihinkin paikkoihin, kuten Pirkkolaan tai Pajamäkeen. Laakson kalliot ovat ikuiset, ne ovat edelleenkin pystyssä, eikä niitä voisikaan kompensoida, eihän sellaisia kallioita enää kasva missään, kuten Mai Kivelä sai vastauksekseen kysellessään Patterinmäen räjäytettävän kallion kompensoimisesta. Tänä vuonna vien kynttilän lauantaina 20.12. päiväsaikaan Laakson kallioiden lisäksi Riistavuoreen, jota uhkaa tuho. Taistelu ei ole ohi niin kauan kuin metsä on pystyssä, mutta pahimmassa tapauksessa tämä on Riistavuorenpuiston viimeinen joulu.

Kaupunkiluontoliike ry on lakkautettu

Elokuussa 2020 perustettu Kaupunkiluontoliike ry on lakkautettu yhdistyksen Maunulan ulkoilumajassa pidetyn syyskokouksen yksimielisellä päätöksellä keskustelun jälkeen 22.11.2025, ja Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi lakkautusilmoituksen 25.11. Kaupunkiluontoliike perustettiin elvyttämään suunnilleen 2006-2010 tienoilla aktiivisesti toiminut Kaupunkimetsäliike, ja ympäristöjuristi Lauri Nordbergin ehdotuksesta se otti nimekseen Kaupunkiluontoliike, koska tarkoitus oli kaupunkimetsien lisäksi puolustaa muitakin kaupunkiluonnon elinympäristöjä. Otimme kantaa, teimme selvityksiä (mm. Riistavuoren liito-oravista ja Malminkartanon kaavoituksesta) ja hallinto-oikeusvalituksia. Vuosikokouksessa keskustellun jälkeen tulimme yksimielisesti siihen johtopäätelmään, että jokainen tämän pienen yhdistyksen aktiiveista vaikuttaa luonnon puolesta monia muitakin kanavia pitkin, ja aikaa ei riitä kaikkeen. Itse kunkin meistä vaikuttamistyö tulee hoidetuksi tehokkaimmin, jos osaa keskittyä tehokka...

Pienkeräys Riistavuoren puolesta alkaa

Kaupunginvaltuusto päätti rakentaa Riistavuoren metsään asukkaiden vastustuksesta huolimatta ja vaikka metsän luontoselvitykset ovat olleet puutteelliset. Kaupunkiluontoliike ry. valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen. Kaupunkiluontoliike on myös valittanut englantilaisesta koulusta, joka sijoittuu Riistavuoren liito-oravien alueen päälle. Aloitamme rahankeruun oikeuskulujen kattamiseksi. Mikäli varoja jää yli, käytämme ne muihin Läntisen bulevardikaupungin rakentamisen alle jäävien metsä-ja puistoalueiden puolustamiseen ja luontokartoitusten teettämiseen. Keräykseen käytettävän pienkeräystilin tilinumero on FI43 1609 2990 4787 02 ja Poliisihallituksen pienkeräysluvan numero on RA/2025/100.

Kaupunkiluontoliike kokoontui lauantaina 23.11.

Kaupunkiluonto(liike) ry piti syyskokouksensa lauantaina 23.11. Lapinlahden lähteessä. Kokouksessa valittiin nykyiset toimihenkilöt jatkamaan; puheenjohtajana jatkaa Manki Perukangas, muina hallituksen jäseninä Riika Vilkko ja Ulla Montin, toiminnantarkastajana jatkaa Jussi Koponen. Päätimme jättää kaupungille mielipiteen Laajasalon Stansvikiin suunnitellusta uudesta kevyen liikenteen väylästä, joka kaventaisi metsäkaistaletta. Lisäksi keskustelimme muun muassa Riistavuoresta, Linnaisten noroista, Keskuspuiston lumenkaatopaikasta ja uusista luonnonsuojelualueista sekä Porvoonkorvesta. 

MIELIPIDE HELSINGIN LUONNONSUOJELUOHJELMASTA

Tervehdimme ilolla Helsingin varsin kunnianhimoista luonnonsuojeluohjelmaa, joka nostaisi suojelupinta-alan määrän kymmeneen prosenttiin kaupungin omistamista maa-alueista. Erityisesti tuemme sitä, että kymmeniä vuosia kaavoituskohteena ollut kiistanalainen Laakson alue aiotaan rauhoittaa suojeluohjelmalla. Vartiosaaresta suuren osan suojeleminen tarkoittaa käytännössä alueen rakentamisspekulaatioiden päättämistä. Myös Håkansbergin ja Taivaskallion suojelua katsomme tyydytyksellä, Uutelan suojelualueiden verkoston laajenemista ja Keskuspuiston suojelualueiden verkoston laajentamista Keskuspuistoryhmän ehdotuksen mukaisesti pidämme myönteisinä asioina. Positiivisena pidämme myös Helsingin saariston suojelun lisääntymistä, Östersundomin sisällyttämistä suojeluohjelmaan ja Viikin ja Kallvikin alueiden suojelun kattavuuden lisääntymistä. Toivomme Keskuspuiston suojelualueiden verkoston laajenemisen tarkoittavan Keskuspuiston baanasuunnitelmien hautaamista ja rauhoittavan Keskuspuiston vi...

Riistavuoren norosto

Norot ovat vesilain mukaan suojeltavia, pienehköjä virtoja. Viime keväänä kävin tutkimassa Riistavuoren näköalakallion pohjoispuolista, Riistavuorenpolkua seurailevaa uomaa, ja sen on Uudenmaan ELY lausunut ojaksi. Eivät Riistavuoren noroehdokkaat kuitenkaan tähän uomaan (josta ELY on kuitenkin tarkemmin todennut, että heidän mielestään kyseisen uoman keskiosa vaikuttaa luonnonvaraiselta, ja rakentaminen ei heidän käsityksensä mukaan vaikuttaisi siihen) tyhjene. Kyseinen uoma ottaa vesiään Riistavuorenkuja 4:n viereisestä kosteikosta, mutta myös Riistavuoren alueen pohjoisilta kallioilta valuvista lumien sulamisvesistä ja Riistavuorenpolun ja kallioiden välisestä soistumassa olevasta kosteikosta. Kuitenkin Riistavuoren alueella on muitakin virtauksia. Sanotun näköalakallion eteläpuolella avautuu suoranainen norojen verkosto. Yksi näistä noroista on kausiluontoinen - millaiset myös kvalifoituvat noroiksi - ja se ilmenee etupäässä lumien sulamisen ja suojakelien aikaan, valuttaen lumien ...

Kannanotto ns. Länsi-Haagan kaavaan

Nk. Länsi-Haagan eli Riistavuoren kaava käväisi taas kaupunkiympäristölautakunnassa. Ohessa kannanotto kaavasta. Se meni lautakuntalaisille, niin varsinaisille kuin varajäsenillekin. Kannanotto ns. Länsi-Haagan kaavaan Suosittelen kaavan hylkäämistä seuraavista syistä: 1.      Otso Kivekkään aloite laatia Vihdintien toisella puolella olevalle Valimon/Pitäjänmäen teollisuusalueelle oma osayleiskaava menee eteenpäin, ja ainakin suurin osa alueelle kaavaillusta asuinrakentamisesta mahtuu Vihdintien toiselle puolelle. Vihdintien toiselle puolelle tulevan rakentamisen tulee olla Riistavuoreen rakentamiseen sijasta, ei sen lisäksi. 2.      Kaikkein pahin kipupiste kaavasuunnitelmassa ovat nykyisen ulkoiluväylän itäpuolelle sijoitetut pistetalot Riistavuoren kaikkein kapeimpaan kohtaan, jotka kutistavat puiston kapeimmillaan 30-40 metriä kapeaksi soiroksi. Muun muassa dosentti Kati Vierikon tutkimuksien mukaan metsän on oltava vähintään 200 metriä ...

Riistavuoren noro

Toukokuussa 2019 opetellessani liito-oravakartoitusta kävin myös Riistavuoressa. Silloin tein paljolti vääriä johtopäätöksiä alueesta, sillä en tuolloin tuntenut aluetta niin hyvin, että olisin osannut sieltä etsiä merkkejä liitureista, mutta sen sijaan löysin itä-länsisuuntaisen noron.  Nyt kun alueen päälle on laskeutunut synkkä pilvi, muistakaamme, mitä tapahtui viime syksynä Laajasalossa, Stansvikissa. Siellä "löydetty" noro pysäytti jo hyväksytyn kaavan ja pakotti kaavan uudelleentarkasteluun. No, Stansvikissahan noroa ei löydetty, vaan se kyllä oli jo paikallisten asukkaiden, aktivistien ja kaupungin omassakin tiedossa. Tai ainakin olisi pitänyt olla, sillä noro havaittiin kaupungin jo vuonna 2005 tekemässä luontoselvityksessä. Kaupunki tunnetusti vain on luontotiedon hautausmaa; johtuu tämä sitten jatkuvista atk-muutoksista tai organisaatiomuutoksista vai siitä, että kaupungilla olisi erityisen löperökätisiä työntekijöitä, tiedä häntä.  Vesilaki määrittelee noron oleva...

PRO RIISTAVUOREN PUISTON MUISTUTUS LÄNSI-HAAGAN ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUKSEEN

Riistavuoren metsä- ja kallioalue Etelä-Haagassa on palvellut kaupunginosan asukkaita asemakaavoitettuna puistona 70 vuotta. Alueella on edelleen voimassa puistokaava. Olemme tutustuneet kaupungin uuteen pohjaesitykseen Riistavuoren kaavasta (Länsi-Haagan asemakaavan muutosehdotus, nro 12883). Mielestämme kaavaa ei tule sellaisenaan vahvistaa. Helsingin kaupunki on hyväksynyt periaatteen, jonka mukaan kaupungin tärkeimmät luontoalueet säästetään. Riistavuoren monimuotoisuudesta on osoituksena muun muassa alueelle pesiytynyt liito-orava, jolla tiedetään olevan alueella kolme ydinaluetta. Vuosien 2021-2022 kartoituksessa (Esa Lammi ja Pekka Routasuo) selvisi, että monet Helsingin vanhoista liito-oravareviireistä olivat tyhjillään eikä liito-oravien määrä ole enää kasvanut. Riistavuoren olemassa olevat liito-oravien ydinalueet ja koko metsä on siten entistäkin tärkeämpää säilyttää, jotta liito-oravan suotuisa suojelutaso voidaan turvata. Kalliot ovat merkittäviä geologisia muodostelmia ja...

MUISTUTUS ns. Länsi-Haagan kaavaehdotuksesta

Kiitämme mahdollisuudesta vielä tässä vaiheessa lausua kaavasta. Nyt esillä oleva kaavasuunnitelma on parantunut aikaisemmasta luonnoksesta; siinä säästyy aikaisempaa suurempi osa metsää ja sähköaseman siirtämistä Vihdintien länsipuolelle tervehdimme myös tyydytyksellä. Myös eteläosan suopuistoa pidämme positiivisena ideana. Kuitenkin, mielestämme kaavassa tulisi vielä huomioida seuraavaa: Helsingin kaupunki on hyväksynyt periaatteen, jonka mukaan kaupungin tärkeimmät luontoalueet säästetään. Riistavuoren monimuotoisuudesta on osoituksena alueelle pesiytynyt liito-orava, jolla tiedetään olevan Riistavuoressa ja siihen yhteydessä olevalla yhtenäisellä metsäalueella kolme ydinaluetta. Kati Vierikon tutkimusryhmän lausunnosta Östersundomin osayleiskaavasta tiedetään, että metsän kaventuminen alle 100 metriin heikentää sen monimuotoisuutta. Riistavuori uhkaa kaventua nyt käsillä olevassa suunnitelmassa keskiosiltaan, Vihdintien varrella olevan avokallion itäpuolelta pahimmillaan noin 30-40...

Vastine Englantilaisen koulun ystävät ry:n kannanottoon

Kaupunkiluontoliike ry                                                             29.1.2024 Vastine Englantilaisen koulun ystävät ry:n kannanottoon Englantilaisen koulun ystävät ry on jättänyt kannanoton, jonka mukaan Riistavuorenpuistoa kavennetaan ns. Länsi-Haagan kaavasuunnitelmassa kohtuuttomasti. He korostivat ulkoilutietä rajana, jonka itäpuolelle ei pitäisi kaavoittaa. Kaupunkiluontoliike ry yhtyy näihin näkemyksiin. Samalla me toivomme, että Anni Sinnemäen ja Mia Haglundin aloitetta etsiä koululle pikavauhtia uusi tontti kannatettaisiin ja edistettäisiin. Jos poliittista tahtoa on, uuden tontin osoittaminen hyvinkin nopeasti on mahdollista. Pidämme positiivisena sitä, että Englantilaisen...

Adressi liito-oravien ydinalueen säilyttämisen puolesta Riistavuoressa

Riistavuoressa sijaitsee arvoluokaltaan huomattavan arvokas suo, jossa kasvaa Helsingissä vaarantuneita kasvilajeja kuten suokukka, pikkukarpalo sekä huomionarvoisia lajeja kuten maariankämmekkä ja raate. Rakentaminen menisi laajalta alueelta arvosuon päälle, eteläisimpiä osia säilyisi ja ennallistettaisiin. Ulkoilureitti kulkisi säilyvässä osassa jonkinlaisena laiturimaisena rakenteena. Liito-oravien ydinalue sijaitsee lähes tämän säilyttävän suon vieressä, niiden välissä on nyt ulkoilutie, jonka alkupäästä aina aloitimme kaavakävelyt. Mikäli englantilainen koulu rakennetaan tonteille, eteläosasta tulee entistä rikkonaisempi. Siitäkin syystä tonttien säilyminen luonnontilaisena olisi erittäin tärkeää metsän monimuotoisuudelle. Adressi ydinalueen säilyttämisen puolesta löytyy allaolevasta linkistä: Riistavuoren liito-oravien ydinalue säästettävä! - Adressit.com Kuva: Tiina Tikka

Englantilaisen koulun poikkeamishakemus lautakunnassa tiistaina 23.1.

Riistavuoren puistoon sijoittuvien Englantilaisen koulun tonttien poikkeamishakemuksia käsitellään kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa huomenna ti 23.1. Alue on liito-oravien ydinaluetta ja sen säästäminen rakentamiselta jäi lautakunnan edellisessä kokouksessa aivan pienestä kiinni. Me Pro Riistavuoren puisto -ryhmän jäsenet ja Riistavuoren kaavakävelyiden järjestäjät olemme tuoneet päättäjille kaikilla kaavakävelyillä esiin, että koulun tontit tulisi säästää rakentamiselta luontoarvojensa perusteella. Olemme myös painottaneet, että kouluhanke on tärkeä, emmekä vastusta itse koulua, vaan ainoastaan sen sijaintia metsässä. Vielä on aikaa ottaa yhteyttä kaupunkiympäristölautakunnan jäseniin ennen kokousta ja vedota liito-oravien ja Riistavuoren puiston puolesta. Riistavuoren metsää kavennetaan Vihdintien puolelta, ja puisto on jäämässä suurimman kallion kohdalla erittäin kapeaksi. Englantilaisen koulun tonttien säästäminen lisäisi puiston leveyttä tälläkin kohdalla. Koulun rakenta...

Yhdistyksen kysymykset ja kaupungin vastaukset Uutta Länsi-Helsinkiä -verkkotilaisuudessa 27.1.2021

Mitä ilmastoviisasta on siinä, että läntisen raitiotien tieltä raivataan merkittävä osa alueen hiilinieluista? Lisäksi alueen keuhkot poistuvat, kun Riistavuoren metsä hakataan. Valitettavasti ilmastoviisaus on terminä sellainen, että sillä käännetään luontoa rakastavia ihmisiä kohtapuoliin ilmastoskeptikoiksi, jos sillä ilmastoviisaudella perustellaan näin laajamittainen lähiluonnon tuho. Näyttää, että ilmasto ja lähiluonto on kaupungin toimesta laitettu vastakkain. Mikä on laskettu näiden raidehankkeiden ja niihin liittyvän oheisrakentamisen puoliintumisajaksi (=aika, jolloin oletetaan niiden positiivisten ympäristövaikutusten ohittavan hankkeiden takia pienenevät hiilinielut)?"  Kaupungin sisäisten moottoriväylien muuttamisessa uusiksi kaupunginosiksi ilmastoviisaudella viitataan ennen kaikkea kaupunkirakenteelliseen muutokseen, jossa moottoritieympäristöä muutetaan erityisesti liikkumisen kannalta pienempiin ilmastopäästöihin ohjaavaan suuntaan. Moottoriväylien lähistöllä on u...

Haagan puistot eivät ole rakennusmaata

Lehtenne (Helsingin Uutiset) kertoi 5.5. Etelä-Haagan rakennussuunnitelmista. Kaupunki näyttää edelleen suunnittelevan rakennustoiminnan ulottamista 70-vuotiaaseen Riistavuoren puistoon. Kun kauniisti kumpuileva pieni Haagan puisto tasoitetaan urheilukentiksi, Riistavuoren puisto jää ainoaksi lähivirkistysalueeksi noin 8 000 haagalaiselle. Helsingin kaupunkistrategiassa on päätetty, että kaupunki suojelee ja vaalii monimuotoista luontoaan. Siinä on myös luvattu, että kaikilla on vastaisuudessakin lyhyt matka lähiluontoon. Riistavuoren puiston rakentaminen on räikeässä ristiriidassa näiden periaatteiden kanssa. Lakikin vaatii, että puistoja on riittävästi. Kun kaupunki ei näytä kuuntelevan asukkaiden perusteltuja vaatimuksia, he ovat joutuneet itse teettämään alueelle vaihtoehtoisen suunnitelman. Sen mukaan puiston läpi kulkeva ulkoilutie säilyisi nykyisellään eikä sen itäpuolelle rakennettaisi mitään. Länsipuolella rakennukset vedetään niin kauas tiestä, että sillä säilyy metsän tu...