Skip to main content

Sopu sijaa antaisi, mutta...

Olen jo leimautunut maastopyöräilyskeptikoksi, joten se maito jo lienee kaatunut. Mutta kaadetaan nyt sitten lisää.

Kävin aamulenkillä Porvoon Epoon alueella, Humlan ulkoilumajalta lähtevällä Holkenin lenkillä. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana juossut sen muutaman kerran kesässä. Kun tuohon 9,5 km reittiin yhdistää Humlan 7 km peruslenkin ja Pihlajatien ylittämällä vähän yli 3 km Joonaanmäen lenkin, saa 20 km käytännössä yhtenäisen reitin, jonka voi lumisina talvina hiihtääkin, mitä nyt joutuu sukset ottamaan pois Pihlajatien ylityksen ajaksi.

Maisemathan olisivat muuten hienoja, mutta vuosien varrella reitin varrelle on sattunut kolme avohakkuuta, joista ainakin yhden takana on Svenska Kulturfonden, ja tämä hakkuu katkaisi vanhan ulkoilureitin. Metsäisyyden vaikutelma on siis paikka paikoin kärsinyt, mutta sen lisäksi hakkuu on aiheuttanut paikallista metsän pohjakerroksen eroosiota. Allaoleva kuva esittää viimeisintä hakkuuaukkoa, joka tehtiin viime syyskesästä. Hakkuut sattuivat olemaan käynnissä juuri lenkkeillessäni ohi. Tuo postilaatikkoa muistuttava laatikko sisältää ruutuvihkon, johon kuntoilijat saavat jättää terveisiä tai ihan vain kuitata oman kuntoilusuorituksensa, vapaaehtoisesti tietenkin. Tuo laatikko oli vielä aiemmin jylhässä kuusikossa. 


Sama paikka 9 vuotta aikaisemmin ennen hakkuita. Surulliseksi pistää.

Reitti on kuitenkin onneksi edelleen paikka paikoin komeaa ja jylhää, suomalaisesta metsäteollisuudesta huolimatta, ja onneksi katkenneen reitin tilalle on tehty uusi reitti. Siinä meni kyllä kolme tai neljä vuotta, mutta nyt joka tapauksessa taas tämän tietääkseni Porvoon pisimmän yhtenäisen maastossa kulkevan reitin pystyy kulkemaan. 

Tai siis pystyisi, jos reitti olisi kuljettavassa kunnossa. 


Koronakin on tuonut lisää kansalaisia hoitamaan ruumiillista ja mielensä terveyttä lähiluontoon ja nauttimaan jokamiehenoikeuksista. Erinomaista. Vaikka luonnossa kulkemisen ideana onkin juuri - luonnossa kulkeminen - enkä kaipaa metsään asfalttia, niin ehkä tämän reitin voisi kuitenkin pohjustaa ja tehdä siitä hiekkatien? Nyt nimittäin monin paikoin näitä renkaanjälkiä on uponnut niin syvälle monin paikoin mutaiseen maastoon - se on mutainen kuivallakin kelillä - että pesukoneeseen lenkkarit menevät, kun metsän puolelta ei oikein haluaisi kiertää ja kuluttaa kunttaa, eikä kaikkialla edes pysty. Tai miten olisi opaskyltit, joissa suositeltaisiin korvamerkitsemään reitin toinen puoli pyöräilijöille ja toinen jalankulkijoille?

Vai mistä tästä mahtuu kiertämään? 

Hyväksyn siis sen, että metsässä rähjääntyy, mutta tässä ovat jo nilkat vaarassa liukkailla, mutaisilla iljanteilla, jotka muuten seuraavien yöpakkasten tullen ovat enää vain liukkaita iljanteita. Veikkaan nimittäin, että nämä jäljet ovat tässä vielä silloinkin. Ja selvyyden vuoksi: arvostan sitä, että kansalaiset ja asukkaat menevät hoitamaan terveyttään luontoon. Kuitenkin, jos kaupungin pisin yhtäjaksoinen reitti ei enää käytännössä ole yhtäjaksoinen vaan poikki useasta kohdasta näiden iljanteisten jälkien takia, niin miten olisi joko erillinen reitti - jolle ilmiselvästi on jälkien perusteella tarvetta - kulunohjausta kylteillä tai tiukka hiekkapohja tälle reitille?







Comments

Popular posts from this blog

Ennen ja jälkeen: Pajamäki

Aloitan julkaisusarjan, jonka tarkoituksena on dokumentoida samoja paikkoja Helsingissä ja muualla ennen ja jälkeen luonnon tuhoamisen. Aloitan sarjani varsin kattavasti dokumentoimallani Pajamäellä.  Pajamäkeä kiertävässä metsässä Helsinkiin suunniteltu, Espoon Keilaniemestä Itäkeskukseen kulkeva Raide-Jokeri on aiheuttanut näkyvää tuhoa. Näissä kuvissa Raide-Jokerin läntisen suuaukon kohdalla ennen ja jälkeen tuhon. Metsän lisäksi räjäytettiin kohtisuoraa kallionseinämää, jollaisia vastaavia ei ainakaan Helsingistä juurikaan löydy. Tämä siksi, että 40 sekunnin matka-ajan säästö nähtiin Helsingissä tärkeämmäksi kuin luonto. Olisi nimittäin ollut mahdollista vetää reitti myös katuverkkoon, tuhoamatta luontoa.

Liitiäisen tuomitsemat I: kivet

Kaupungin ulkoilureittivastaava Pasi Liitiäinen kaatoi viime syksynä lähes kaikki Humlan reitin varren reunimmaiset puut. Nyt hänen vihansa kohteena ovat reitin reunakivet. Eikä pyövelöinti rajoitu Humlan reitille, vaan osansa saa myös Kevätkummun ostarilta alkavan ulkoilureitin muutama kivi, jatkuuhan kyseinen reitti Humlaan.     Nämä kivet siis ovat olleet varmaankin viime jääkaudesta nykyisillä sijoillaan. Sinisellä merkitty herättää ihmetystä, ja kyllä minäkin ihmettelen, että ihanko totta se on vaarallinen. Sitten päästään Humlan reitille. Eteläiselle osalle reittiä ja reitin alkupäähän en ainakaan vielä ehtinyt. Ehkä tämäkin todistusaineisto puhuu puolestaan. Kivet eivät osanne puhua, mutta rastit osaavat.  Pasi Liitiäiselle kyse on ainoastaan työstä, minulle elämästä. 

Linnaistenmetsä

Linnaistenmetsä sijaitsee määritelmällisesti Vantaalla, rajautuen Espoon rajaan. Se jatkuu samana ja yhtenäisenä metsänä Espoon puolelle Lintuvaaran kautta Leppävaaraan; toisaalta Rajatorpantien ylitse metsä jatkuu Hämeenkylän puolelle.  Linnaistenmetsällä on kokoaan suurempi merkitys; se toimii vain parin valtatien pirstomana viherkäytävänä Leppävaaran urheilupuistosta Kivistön ja Keimolan metsien välillä ja toisaalta Nuuksion suuntaan. Linnaistenmetsän kautta pääsevät esimerkiksi liito-oravat siirtymään em. alueiden välillä. Ja liito-oravia alueella esiintyy. Tämän vahvistaa tuore, huhtikuussa 2024 Pro Linnaistenmetsä ry:n teettämä liito-oravakartoitus. Sen suoritti International K9 Instituten liito-oravakoirien avulla, ja kartoituksessa löytyi sekä kolopuita että papanoita.  Linnaistenmetsästä löytyy myös vesilain suojaama norostoalue. Metsän eteläosassa juuri ja juuri Vantaan puolella sijaitsee Gubbmossenin eli Äijänsuon luonnonsuojelualue, jolle rakentamisen aiheuttama no...