Kaupunkiluonto

Olen käynyt 90-luvun alusta alkaen säännöllisen harvakseltaan Itä-Helsingin Laajasalossa. Minulla on asunut siellä ystäviä, ja muutamakin nuoruuden mielitiettyäkin on asunut siellä. Niinpä alue ei ole minulle tyystin vieras. Lisäksi ajoin bussilla aina saaren lävitse suorittaessani asepalvelusta Santahaminassa. Oltuani perustamassa 2005 Keskuspuistoa suojelevaa kansalaisliikettä Ei enää palaakaan Keskuspuistosta!, minuun otettiin yhteyttä Itä-Helsingistä, jossa usea paikallinen omaa viheraluettaan puolustava kansalaisliike oli lyönyt hynttyyt yhteen ja perustanut Kaupunkimetsäliikkeen. Minua kysyttiin silloin allekirjoittamaan heidän Metsämanifestiaan, jonka yksityishenkilönä olisinkin halunnut allekirjoittaa, mutta kun ei rekisteröitymättömän liikkeen nimenkirjoittajaksi voi vain ilmoittautua, edes sellaisen, jonka on perustanut. Seurailin kuitenkin Laajasalon tapahtumia, ja perustin Laajasalon alueen kansalaisliikkeille, Pro Stansvikille ja Pro Kruunuvuorelle blogin kokoamaan alueita...

 Olen sienestänyt jo siitä asti kun roikuin isäni mukaan mummolani sienimetsässä, Vantaan Kartanonmetsässä. Enkä tyytynyt vain hengailemaan mukana, vaan jo lapsuudesta olen myös syönyt sieniä. Nuorena sienimetsäni oli Myyrmäen ja Kaivokselan välinen Vaskivuori; nyttemmin poimin särpimeni etupäässä Porvoon metsistä; Humlasta ja myöhemmin syksyllä Sikosaaresta, joka on pomminvarma suppilovahveropaikka. Kun opiskelin varsin äskettäin luonto- ja ympäristöneuvojaksi, tutkintooni kuului myös tämän poimintaharrastukseni ammatillistaminen, mistä sain keruutuoteneuvojan sertifikaatin, ja saan paitsi poimia sieniä, marjoja ja yrttejä, myös pitää em. aiheista kursseja ja vetää retkiä.  Suomessa, ja yleensäkin Euroopassa, sieniharrastus on itäpainotteinen. Venäjällä ja Virossa on vanha, elinvoimainen sienestyskulttuuri, ja Suomessa itäisyys näkyy siten että sieniharrastus painottuu itäiseen Suomeen. Sienikulttuureissakin taitaa olla maantieteellisiä painotuseroja; asuessani Norjassa 2007-...