Skip to main content

Metsän jouluhiljentyminen Laaksossa

 Menen tänään seitsemän jälkeen Laakson kallioille, Urheilukadulta pohjoiseen johtavan polun varrelle viettämään metsän jouluhiljentymistä. Vuosina 2005-2013, yhdeksänä jouluna peräkkäin paikalla lähistön taloyhtiöt ja Meilahden seurakunta järjestivät Metsän jouluhiljentymisen, jossa joulupukkikin joskus käväisi, nautittiin pipareita ja glögiä ja Kannel-kuoro lauloi perinteisiä joululauluja.

Oma jouluni ei ole voinut alkaa ilman käyntiä Laaksossa pitkään aikaan. Vain kaksi kertaa (2007 ja 2009) minulta on jäänyt perinne väliin. Vuoden 2013 Metsän jouluhiljentyminen on ainakin toistaiseksi jäänyt viimeiseksi kerraksi kun Laakson kallioiden eteen on kokoonnuttu joukolla.
Olen jatkanut perinnettä yksin vuodesta 2014, ja nyt on kahdeksas kerta. Mietin viime joulun jälkeen, että pitäisikö kynttilästä luopua, koska tuleehan siitä roskaa. Tosin jos tuo on oma syntini, niin aika vähiin jäävät. Viime vuonna vein kynttilän myös Pirkkolaan ja Patterinmäelle. Tällä kertaa taidan tyytyä käymään alkuperäisellä paikalla eli Laaksossa.
Sytytän siis kynttilän jälleen julistaakseni metsälle ja itselleni joulurauhan ja muistellakseni Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikkeen veteraaneja, etenkin agrologi Vilho Ikkalaa ja toimittaja Jussi Vapaasaloa.


Comments

Popular posts from this blog

Kaupunkiluontoliike ry on lakkautettu

Elokuussa 2020 perustettu Kaupunkiluontoliike ry on lakkautettu yhdistyksen Maunulan ulkoilumajassa pidetyn syyskokouksen yksimielisellä päätöksellä keskustelun jälkeen 22.11.2025, ja Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi lakkautusilmoituksen 25.11. Kaupunkiluontoliike perustettiin elvyttämään suunnilleen 2006-2010 tienoilla aktiivisesti toiminut Kaupunkimetsäliike, ja ympäristöjuristi Lauri Nordbergin ehdotuksesta se otti nimekseen Kaupunkiluontoliike, koska tarkoitus oli kaupunkimetsien lisäksi puolustaa muitakin kaupunkiluonnon elinympäristöjä. Otimme kantaa, teimme selvityksiä (mm. Riistavuoren liito-oravista ja Malminkartanon kaavoituksesta) ja hallinto-oikeusvalituksia. Vuosikokouksessa keskustellun jälkeen tulimme yksimielisesti siihen johtopäätelmään, että jokainen tämän pienen yhdistyksen aktiiveista vaikuttaa luonnon puolesta monia muitakin kanavia pitkin, ja aikaa ei riitä kaikkeen. Itse kunkin meistä vaikuttamistyö tulee hoidetuksi tehokkaimmin, jos osaa keskittyä tehokka...

Kevätkumpu II itäinen metsä (Kevätlaaksonrinne) ennen ja jälkeen

Kevätkummun lähiön itäpuolella, Porvoon keskustasta noin 3 kilometriä kaakkoon oli tämä kaunis vanha kuusimetsä syyskuuhun 2024 asti, kunnes jo 2012 tai 2013 asti voimassaollut nk. Kevätlaaksonrinteen kaava lanasi sen omakotitonteiksi (metsän eteläreunaan tulee kaksi kerrostaloa, jotka eivät mitenkään sovi ympäristöönsä, ainoina näköpiirissä olevina kerrostaloina). Näiden Kevätkummun liitosalueiden nk. "tiivistyskaavoitusalueet" (jotka levitetään ympäristönsä viheralueille), Toukovuori Humlaan ja Kevätlaakso Skaftkärriin on perusteltu energiatehokkuudella, ilmasto- ja herra ties millä viisaudella.  Kaavoitus on niin hidasta, että jos nyky-ymmärryksellä lähiviheralueiden merkityksestä lähdettäisiin kaavoittamaan, nämä ehkä ilmastoviisaat mutta luontotyhmät alueet olisivat varmaankin jääneet piirtämättä. Tässä metsässä liikkui koiranulkoiluttajia, alueen päiväkotiryhmät leikkivät siellä, metsässä oli lasten majoja ja erittäin vanhoja kuusia, jotka kaikki lanattiin siksi, että s...

Avajaiset Maunula-talossa to 25.9.

Torstaina 25.9.2025 Maunula-talon edestä lähdetään yhteiselle AR-kävelylle Maunulan Keskuspuiston poluille taiteilijoiden Joonas Hyvösen (FI) ja Līga Spunden (LV) teoksen Protocols for Melting parissa. Kävelyn jälkeen jatkamme taiteilijatapaamisella, jonka lopussa paikallisaktivistit Mina Laamo ja Susanna Pitkänen kertovat Keskuspuistoon suunnitellusta lumenkaatopaikasta. AVAJAISET Maunula-talo, Metsäpurontie 4 17:00 AR-kävely taiteilijoiden kanssa (EN) 18:30–19:45 Taiteilijatapaaminen (EN) & Keskuspuisto-aktivistit (FI) Vapaa pääsy – ennakkoilmoittautuminen linkistä: https://forms.gle/Svq53f8dWHEptPer7 Tapahtumakieli pääosin englanti. Pyydämme tuomaan oman älypuhelimen tai tabletin internet-yhteydellä. PROTOCOLS FOR MELTING Protocols for Melting on paikkasidonnainen lisätyn todellisuuden (AR) kävely, joka toteutuu kahdessa kaupungissa, Helsingissä ja Riiassa. Reitin varrelta löytyy geopaikannettuja AR-muotoisia väliintulemisia: opasteita, jotka heräävät eloon mustan humoristisessa...