Skip to main content

Riistavuorenpuisto 70 vuotta -tapahtuma sunnuntaina 14.8.

Riistavuoren puiston asemakaava vahvistettiin olympiakesänä elokuussa 1952.  Nyt puisto on vaarassa. Kaupunki suunnittelee sen rakentamista  ”bulevardikaupungiksi” 2 500 asukkaalle. Puistoon tulisi kaksi kortteliriviä  asuintaloja. Niiden välissä nykyinen ulkoilutie muuttuisi kaduksi. Uusien  kortteleiden ja vanhojen kerrostalojen väliin jäisi kapea metsäkaistale. 

Haagalaiset eivät hyväksy asuinympäristönsä heikentämistä ja arvokkaan  luonnon tuhoamista. Helsingin strategian mukaan kaupunkilaisilla tulee olla  vastaisuudessakin lyhyt matka lähiluontoon. Suurimmalle osalle  etelähaagalaisista Riistavuoren puisto on ainoa merkittävä lähivirkistysalue.  Viereinen pieni Haagan puisto on tarkoitus tasoittaa lähivuosina suurelta osin  urheilukentiksi. 

Riistavuoren puisto on lukuisien päiväkotilasten päivittäinen leikki- ja  puuhailualue. Se palvelee lähistön monia kouluja etenkin ympäristöopin ja  biologian opetuksessa. Puiston kulmaan on tulossa vielä yksi koulu lisää,  englantilainen koulu. Puisto on tärkeä myös Riistavuoren seniorikeskuksessa  asuville ja asioiville vanhuksille. 

Riistavuoriryhmän toimesta teetettiin vaihtoehtoinen suunnitelma. Sen mukaan  uusia asuinrakennuksia tulisi lähinnä Vihdintien reunaan niin, että pääosa  metsästä säästyisi. Ulkoilutie säilyisi nykyisellään eikä sen itäpuolelle  rakennettaisi mitään. Laaja näköalakallio harjun laella säilyisi koskemattomana.  

Puiston 70-vuotispäivän johdosta Riistavuoriryhmä järjestää harjun laella  sunnuntaina 14.8. klo 12-17 puistopiknikin. Tapahtumassa annetaan tietoa  puistoa koskevista suunnitelmista ja alueen luonnonarvoista. Musiikkiakin on  luvassa. Tilaisuudessa on tarjolla pientä purtavaa, mutta osanottajat voivat tuoda myös omia eväitään. Pieni istuin tai kalliolle levitettävä alusta on hyvä olla  mukana. Lasten grillikodassa palvelukeskuksen luona voi grillata makkaraa. 

Klo 13.30 alkaa palvelukeskuksessa poliitikkojen tentti. Valtuustoryhmiä on  pyydetty kertomaan kantansa Riistavuorta koskeviin suunnitelmiin. Eräät ovat jo  ilmoittaneet kannattavansa vaihtoehtosuunnitelmaa, mutta nyt odotetaan  muiltakin kannanottoa. Yleisöllä on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä.  Tenttitilaisuus päättyy klo 15.30. 

Djurbergsparken/skogen fyller 70 år i augusti 

Välkomna att fira detta söndagen 14.8. kl 12-17.  

Vi börjar högst uppe på åsen från kl 12.  

Politikerna säger vad dom kan göra för att rädda Djurbergsskogen/parken i Djurbergets seniorcentral kl 13.30-15.30.  

Hjärtligt välkomna





Comments

Popular posts from this blog

Ennen ja jälkeen: Pajamäki

Aloitan julkaisusarjan, jonka tarkoituksena on dokumentoida samoja paikkoja Helsingissä ja muualla ennen ja jälkeen luonnon tuhoamisen. Aloitan sarjani varsin kattavasti dokumentoimallani Pajamäellä.  Pajamäkeä kiertävässä metsässä Helsinkiin suunniteltu, Espoon Keilaniemestä Itäkeskukseen kulkeva Raide-Jokeri on aiheuttanut näkyvää tuhoa. Näissä kuvissa Raide-Jokerin läntisen suuaukon kohdalla ennen ja jälkeen tuhon. Metsän lisäksi räjäytettiin kohtisuoraa kallionseinämää, jollaisia vastaavia ei ainakaan Helsingistä juurikaan löydy. Tämä siksi, että 40 sekunnin matka-ajan säästö nähtiin Helsingissä tärkeämmäksi kuin luonto. Olisi nimittäin ollut mahdollista vetää reitti myös katuverkkoon, tuhoamatta luontoa.

Liitiäisen tuomitsemat I: kivet

Kaupungin ulkoilureittivastaava Pasi Liitiäinen kaatoi viime syksynä lähes kaikki Humlan reitin varren reunimmaiset puut. Nyt hänen vihansa kohteena ovat reitin reunakivet. Eikä pyövelöinti rajoitu Humlan reitille, vaan osansa saa myös Kevätkummun ostarilta alkavan ulkoilureitin muutama kivi, jatkuuhan kyseinen reitti Humlaan.     Nämä kivet siis ovat olleet varmaankin viime jääkaudesta nykyisillä sijoillaan. Sinisellä merkitty herättää ihmetystä, ja kyllä minäkin ihmettelen, että ihanko totta se on vaarallinen. Sitten päästään Humlan reitille. Eteläiselle osalle reittiä ja reitin alkupäähän en ainakaan vielä ehtinyt. Ehkä tämäkin todistusaineisto puhuu puolestaan. Kivet eivät osanne puhua, mutta rastit osaavat.  Pasi Liitiäiselle kyse on ainoastaan työstä, minulle elämästä. 

Linnaistenmetsä

Linnaistenmetsä sijaitsee määritelmällisesti Vantaalla, rajautuen Espoon rajaan. Se jatkuu samana ja yhtenäisenä metsänä Espoon puolelle Lintuvaaran kautta Leppävaaraan; toisaalta Rajatorpantien ylitse metsä jatkuu Hämeenkylän puolelle.  Linnaistenmetsällä on kokoaan suurempi merkitys; se toimii vain parin valtatien pirstomana viherkäytävänä Leppävaaran urheilupuistosta Kivistön ja Keimolan metsien välillä ja toisaalta Nuuksion suuntaan. Linnaistenmetsän kautta pääsevät esimerkiksi liito-oravat siirtymään em. alueiden välillä. Ja liito-oravia alueella esiintyy. Tämän vahvistaa tuore, huhtikuussa 2024 Pro Linnaistenmetsä ry:n teettämä liito-oravakartoitus. Sen suoritti International K9 Instituten liito-oravakoirien avulla, ja kartoituksessa löytyi sekä kolopuita että papanoita.  Linnaistenmetsästä löytyy myös vesilain suojaama norostoalue. Metsän eteläosassa juuri ja juuri Vantaan puolella sijaitsee Gubbmossenin eli Äijänsuon luonnonsuojelualue, jolle rakentamisen aiheuttama no...