Kuten Pirkko Pilvi, joka ihmetteli näillä palstoilla Gammelbackan hakkuita, minä ihmettelen Humlan hakkuita. Minun on vaikea nähdä mitään muita perusteita sille, että ulkoilureittien varsia "hoidetaan" niin massiivisesti, että sieltä "turvallisuusperusteisesti" kaadetaan äkkivilkaisulta noin 114 runkopaksuista puuta kuin puumassan tuottaminen kaupungin kassaan.
Se on tullut selväksi aiemminkin, että Porvoossa eri hallintokunnat eivät keskustele keskenään, ja soitto hyvin nihkeästi tiedusteluihin suhtautuvalle metsäinsinööri Tommi Laakkoselle vahvisti tämän. Siispä ulkoilureittivastaava Liitiäisen pakeille. Liitiäisen kunniaksi on sanottava, että hän jaksaa keskustella kuntalaisten kanssa; hän perusteli puiden kaatamisen paitsi ennakoivalla turvallisuusajattelulla (punavärillä merkatut kuuset, koivut ja haavat olivat monet todellakin tukkipuupaksuisia ja ulkoisesti elinvoimaisen näköisiä), mutta myös sillä, ettei niistä putoaisi risuja ja havuja hiihtoladuille. Havuja perkele, voisi hiihtäjä huudahtaa Matikaisen Marjon malliin. Miksei niistä "kiusallisista" puista voi poistaa niitä oksia, jotka roikkuvat latujen päällä?
Kaupunki oli kiitettävästi tiedottanut Humlan eteläisen reitin siirtämisestä ja sen aiheuttamista puunhakkuista (jotka tosin nekin ovat paljon laajamittaisempia kuin mitä reitin siirtäminen 5 metriä edellyttäisi). Olen epäillyt jo pitkään myös sitä, että hakkuista tiedottaminen on Porvoossa niin olematonta siksi, että sellaista, josta ei saa tietoa, on vaikea lähteä kyseenalaistamaan. Näistä Humlan pohjoisen reitin hakkuista ei ole näkynyt ensimmäistäkään tiedotteentynkää.
Ihmettelen siis Eerola-Pilven tavoin, että ovatko tosiaan monin tutkimuksin terveellisiksi todetut kaupungin ulkoilumetsät niin vaarallisia? Jokamiehenoikeuteen, tai jokaisenoikeuteen, niinkuin se nyt muotoillaan, kuuluu myös jokaisenvastuu. Jos puu kaatuu päälleni, miksi se olisi sen hirveämpi hengenlähtö kuin auton alle jääminen? Ja ovatko kaupungin metsät vain raaka-ainevarastoja, vaikka niiden pitäisi olla terveyden lähteitä?
Humlan maisemat ovat nyt perustavasti muuttumassa. Dosentti Panu Pihkala puhuu ympäristötunteista; rakkaiden ympäristöjen menettäminen ja osittainenkin muuttuminen voivat aiheuttaa ahdistusta, pelkoa ja surua. Kun Porvoon pisin yhtäjaksoinen luonnossa kulkeva ulkoilureitti - ja minun lähes päivittäiset ulkoilumaastoni - raadellaan, minulta riistetään se elämänvoiman lähde, josta haetuilla sienillä perheeni on elänyt koko syksyn ja jonka poluilla juostessani valo ei enää koskaan taitu samalla tavalla oksien lomasta. Aiemmin Humlan metsä oli minulle elpymisen lähde, syy elää, nyt sinne meneminen aiheuttaa ahdistusta.
Keruutuoteneuvoja, luonto- ja ympäristöneuvoja,
Kaupunkiluontoliike ry:n puheenjohtaja
Manki Perukangas
Kirjoitukseni julkaistiin Uusimaan mielipidepalstalla 24.10.2023.
Comments
Post a Comment