Riistavuoren puistoon sijoittuvien Englantilaisen koulun tonttien poikkeamishakemuksia käsitellään kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa huomenna ti 23.1. Alue on liito-oravien ydinaluetta ja sen säästäminen rakentamiselta jäi lautakunnan edellisessä kokouksessa aivan pienestä kiinni.
Me Pro Riistavuoren puisto -ryhmän jäsenet ja Riistavuoren kaavakävelyiden järjestäjät olemme tuoneet päättäjille kaikilla kaavakävelyillä esiin, että koulun tontit tulisi säästää rakentamiselta luontoarvojensa perusteella. Olemme myös painottaneet, että kouluhanke on tärkeä, emmekä vastusta itse koulua, vaan ainoastaan sen sijaintia metsässä. Vielä on aikaa ottaa yhteyttä kaupunkiympäristölautakunnan jäseniin ennen kokousta ja vedota liito-oravien ja Riistavuoren puiston puolesta. Riistavuoren metsää kavennetaan Vihdintien puolelta, ja puisto on jäämässä suurimman kallion kohdalla erittäin kapeaksi. Englantilaisen koulun tonttien säästäminen lisäisi puiston leveyttä tälläkin kohdalla. Koulun rakentamisesta valitettiin, koska nykyinen kaava ei edes mahdollista koulun rakentamista, eikä sitä tuotu esiin rakennuslupahakemuksessa. Jo annettu lupa peruttiin. Puiden kaato alueella aiottiin aloittaa jo viime keväänä liito-oravien lisääntymisaikana, vaikka se on kiellettyä ja se oli tiedossa koulun vastuuhenkilöillä. Puun kaadot estettiin. Nykyinen kaava voisi mahdollistaa tonteille sosiaalitoimea ja terveydenhuoltoa palvelevia rakennuksia, mutta sellaisia suunnitelmia ei ole tietääksemme valmisteilla ja niiden toteutumiseksi tarvittaisiin myös uudet luvat. Mikäli englantilainen koulu siirrettäisiin muualle, tontit jäisivät luonnontilaisiksi, sillä luontoarvojen perusteella säilytetylle tontille ei rakennettaisi mitään muutakaan. Riistavuoren metsää säilyisi enemmän. Kaupunkiympäristölautakunnan jäsenet: https://paatokset.hel.fi/fi/paattajat/kaupunkiymparistolautakunta#members-list Kuvaaja: Tiina Tikka
Elokuussa 2020 perustettu Kaupunkiluontoliike ry on lakkautettu yhdistyksen Maunulan ulkoilumajassa pidetyn syyskokouksen yksimielisellä päätöksellä keskustelun jälkeen 22.11.2025, ja Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi lakkautusilmoituksen 25.11. Kaupunkiluontoliike perustettiin elvyttämään suunnilleen 2006-2010 tienoilla aktiivisesti toiminut Kaupunkimetsäliike, ja ympäristöjuristi Lauri Nordbergin ehdotuksesta se otti nimekseen Kaupunkiluontoliike, koska tarkoitus oli kaupunkimetsien lisäksi puolustaa muitakin kaupunkiluonnon elinympäristöjä. Otimme kantaa, teimme selvityksiä (mm. Riistavuoren liito-oravista ja Malminkartanon kaavoituksesta) ja hallinto-oikeusvalituksia. Vuosikokouksessa keskustellun jälkeen tulimme yksimielisesti siihen johtopäätelmään, että jokainen tämän pienen yhdistyksen aktiiveista vaikuttaa luonnon puolesta monia muitakin kanavia pitkin, ja aikaa ei riitä kaikkeen. Itse kunkin meistä vaikuttamistyö tulee hoidetuksi tehokkaimmin, jos osaa keskittyä tehokka...

Comments
Post a Comment