Skip to main content

Onko jaettu luontokokemus köyhempi luontokokemus?

Opiskelin 2018-2019 luonto- ja ympäristöneuvojaksi, ja tämä syvensi omaa luontosuhdettani ja antoi luontoharrastukselleni lisää sisältöä. Olen vetänyt joitakin sieni- ja yrttiretkiä, mutta siltikin minusta on pääasiassa tullut oman itseni luonto- ja ympäristöneuvoja, oman elämäni eräopas. Yhtäältä olen iloinen yhä useamman löytäessä luonnossa ulkoilun riemut, toisaalta en haluaisi jakaa omia paikkojani. Ne ikään kuin ovat omia salaisuuksiani, joiden en halua kuluvan käytöstä ja joiden rauha vähenisi ulkoilijoiden määrän lisääntyessä.


Osallistuin alkukesästä tutkimukseen, jossa kiersin itselleni merkityksellistä luontokohdetta - tässä tapauksessa Keskuspuiston lounaisinta nurkkaa, Laaksoa - tutkijan kanssa. Tutkijan kysellessä minulta kysymyksiä liikkuessamme Keskuspuistossa huomasin, että oma luonnossa liikkumisen nautintoni pieneni, ikään kuin luonto olisi kakku, josta riittäisi vähemmän jaettavaa siitä nauttijoita ollessa enemmän. Kuitenkin läheisen ystävän kanssa voin jakaa luontosuhdettani, ja järjestäessäni kansanjuhlia oma luontosuhteeni syvenee, joten kyse ei ole ihan puhtaasti erakkomaisesta suhteesta luontoon.


Luultavasti kyse on siitä, että yrittäessäni vastata tutkijan kysymyksiin en kykene keskittymään luonnosta saamieni elähdyttävien aistimusten vastaanottamiseen yhtä täyteläisesti kuin jos olisin paikalla yksin tai hyvän ystävän kanssa. Tutkijassa vika ei ole, sillä tutkija oli hyvin vastaanottavainen ja myötämielinen kuuntelemaan kokemuksiani ja olemaan johdateltavanani. Ikään kuin pinnistelyni oman kokemukseni sanallistamiseksi ja järkeistämiseksi tukkisi vastaanottokanavani. 

Kyse lienee sukulaisilmiöstä perhejuhlien valokuvaamiselle: kun keskittyy dokumentoimaan perhejuhlia, katsoen niitä tähtäimen läpi, menettää itse paljon. Kannattaa keskittyä elämään hetkessä ja dokumentoida ja sanallistaa vähemmän. 

Pystyn kyllä haistamaan sienet, mutta siltikin löydän sieniä paljon enemmän, jos käytettävissäni on näkö- ja kuuloaistin antamaa lisäinformaatiota. Sienet eivät ehkä puhu, mutta minä kuulen ne. Siksi minua niin harmittaakin metsään kantautuva rakennustyömaan kalke tai liikenteen melu, sillä se pakottaa minut laittamaan vastamelukuulokkeet korville ja estää minua kuulemasta paitsi linnunlaulua ja haavanlehtien havinaa, myös sieniä. 





Comments

Popular posts from this blog

Ennen ja jälkeen: Pajamäki

Aloitan julkaisusarjan, jonka tarkoituksena on dokumentoida samoja paikkoja Helsingissä ja muualla ennen ja jälkeen luonnon tuhoamisen. Aloitan sarjani varsin kattavasti dokumentoimallani Pajamäellä.  Pajamäkeä kiertävässä metsässä Helsinkiin suunniteltu, Espoon Keilaniemestä Itäkeskukseen kulkeva Raide-Jokeri on aiheuttanut näkyvää tuhoa. Näissä kuvissa Raide-Jokerin läntisen suuaukon kohdalla ennen ja jälkeen tuhon. Metsän lisäksi räjäytettiin kohtisuoraa kallionseinämää, jollaisia vastaavia ei ainakaan Helsingistä juurikaan löydy. Tämä siksi, että 40 sekunnin matka-ajan säästö nähtiin Helsingissä tärkeämmäksi kuin luonto. Olisi nimittäin ollut mahdollista vetää reitti myös katuverkkoon, tuhoamatta luontoa.

Liitiäisen tuomitsemat I: kivet

Kaupungin ulkoilureittivastaava Pasi Liitiäinen kaatoi viime syksynä lähes kaikki Humlan reitin varren reunimmaiset puut. Nyt hänen vihansa kohteena ovat reitin reunakivet. Eikä pyövelöinti rajoitu Humlan reitille, vaan osansa saa myös Kevätkummun ostarilta alkavan ulkoilureitin muutama kivi, jatkuuhan kyseinen reitti Humlaan.     Nämä kivet siis ovat olleet varmaankin viime jääkaudesta nykyisillä sijoillaan. Sinisellä merkitty herättää ihmetystä, ja kyllä minäkin ihmettelen, että ihanko totta se on vaarallinen. Sitten päästään Humlan reitille. Eteläiselle osalle reittiä ja reitin alkupäähän en ainakaan vielä ehtinyt. Ehkä tämäkin todistusaineisto puhuu puolestaan. Kivet eivät osanne puhua, mutta rastit osaavat.  Pasi Liitiäiselle kyse on ainoastaan työstä, minulle elämästä. 

Kannanotto Mäkelänkadun/Tuusulanväylän bulevardikaupunkiin

Kannanotto Mäkelänkadun/Tuusulanväylän bulevardikaupunkiin Näkemyksemme mukaan suunnitelman kaksi olennaisinta kipupistettä ovat Käpylän Louhenpuisto ja suunnitelman myötä vaarantuvat Keskuspuiston ja Vantaanjoen ranta-alueiden (Helsinkipuiston) väliset poikittaiset itä-länsisuuntaiset viheryhteydet. Liito-orava liittyy molempiin edellämainittuihin kohtiin ja poikittaisyhteyksien olennainen heikentyminen tai jopa katkeaminen toimimattomaksi on suurin vaara Louhenpuistossa. Toivomme myös, että liikenteelle tarkoitettujen väylästöjen alue ei levenisi kokonaisuudessaan Mäkelänkadulla/Tuusulanväylällä, vaan uusille liikennemuodoille (ratikka/pyöräbaana) tila etsittäisiin nykyisen väylän alueelta. Toivoisimme myös Suursuon palstaviljelyalueen säilyttämistä, sillä ekologisesti tuotettu lähiravinto on jo huoltovarmuudenkin kannalta  hyödyllistä. Louhenpuisto on kaupungin omissa kartoituksissa todettu C5-luokan METSO-arvometsäksi; kuitenkin arvokkain osa metsää on syystä tai toisesta jätetty e