Kartanonmetsän alueen kartta. Rajaus ja kartta on Faunatican tekemästä vuoden 2015 luontoselvityksestä. Punaisella rajattu alue oli Faunatican selvitysalue, ja sen eteläosan korkeuskäyrät osoittavat Hirvikallion karukkokankaan. Heti sen pohjoispuolella kulkee Forsbackantie. Vantaan Kivistö, jonne jo 80-luvulta asti on suunniteltu uutta, uljasta kaupunginosaa Martinlaakson radan jatkeeksi (ennen puhuttiin Marja-radasta), on radan jatkumista odotellessa alkanut jo varautumaan tulevaan kasvuun. Jo vuosituhannen vaihteessa tämä vuosikymmeniä vakiintunut omakotitaloalue alkoi laajenemaan etenkin itäpuolelle Kanniston kylään, vakiintuneen asutuksen pohjoispuoleiselle pellolle sekä entisen Vanhan Nurmijärventien (nykyisen Keimolantien), Riipiläntien ja Kannistontien väliseen kolmioon. Ensin rakennettiin Kenraalintie yhdistämään Kanniston kaksi poikittaista valtatietä Miekkatie ja Kannistontie Riipiläntiehen, sitten tuli uusi päiväkoti ja pellolle Miekkatien pohjoispuolelle kaavoitettiin ...