Skip to main content

Pentti Murole in memoriam

Professori Pentti Murole menehtyi äkillisesti 9.12. Emerituskaupunkisuunnitteluguru Pentti Murolen viimeinen blogikirjoitus ilmestyi kolme päivää ennen hänen kuolemaansa. Murolen blogi oli suosikkilukemistojani, aivan ehdottomasti suosikkiblogini. Hän oli vaihtuvien kaupunkisuunnittelun muoti-ilmiöiden yläpuolella, mutta tunsi ne kaikki ja oli myös niiden muoti-ilmiöiden suunnittelijoiden ja niiden asianasiajien taustaguru tai vastapaino. Hän tunsi kaikki kaupunkisuunnitteluvaikuttajat ja suunnittelijat Ylermi Rungosta, Matti K. Mäkisestä ja Polvisesta näihin kivekkäisiin, särelöihin ja mannisiin. Murolen tekstit olivat aina äärimmäisen asiantuntevia, kovan sekä käytännöllisen että teoreettisen kokemuksen ryydittämiä, perusteltuja ja hyvinmuotoiltuja. Murole ei myöskään kaihtanut itsekritiikkiä; hän oli valmis tarkistamaan omia aiempia kantojaan viimeiseen asti. Lepää rauhassa, Pentti. Siitä ei ole niin kovin kauaa kun näin hänen sähköpyöräilevän hahmonsa Maunulassa, singahtavan lemmikkieläinten hautausmaalta Metsäläntien suuntaan lähtevään ylämäkeen. Murole oli Lauri Nordbergin ystävä, ja esitti kritiikkiä esimerkiksi Hämeenlinnantien kaupunkibulevardia ja pikseliyleiskaavaa kohtaan. En koskaan ehtinyt tapaamaan Murolea, vaikka asian järjestäminen Lauri Nordbergin kautta olikin agendallani. Onneksi Murole jätti jälkeensä aikamoisen juttuarkiston, johon voi aina palata.

Comments

Popular posts from this blog

Kaupunkiluontoliike ry on lakkautettu

Elokuussa 2020 perustettu Kaupunkiluontoliike ry on lakkautettu yhdistyksen Maunulan ulkoilumajassa pidetyn syyskokouksen yksimielisellä päätöksellä keskustelun jälkeen 22.11.2025, ja Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi lakkautusilmoituksen 25.11. Kaupunkiluontoliike perustettiin elvyttämään suunnilleen 2006-2010 tienoilla aktiivisesti toiminut Kaupunkimetsäliike, ja ympäristöjuristi Lauri Nordbergin ehdotuksesta se otti nimekseen Kaupunkiluontoliike, koska tarkoitus oli kaupunkimetsien lisäksi puolustaa muitakin kaupunkiluonnon elinympäristöjä. Otimme kantaa, teimme selvityksiä (mm. Riistavuoren liito-oravista ja Malminkartanon kaavoituksesta) ja hallinto-oikeusvalituksia. Vuosikokouksessa keskustellun jälkeen tulimme yksimielisesti siihen johtopäätelmään, että jokainen tämän pienen yhdistyksen aktiiveista vaikuttaa luonnon puolesta monia muitakin kanavia pitkin, ja aikaa ei riitä kaikkeen. Itse kunkin meistä vaikuttamistyö tulee hoidetuksi tehokkaimmin, jos osaa keskittyä tehokka...

Kevätkumpu II itäinen metsä (Kevätlaaksonrinne) ennen ja jälkeen

Kevätkummun lähiön itäpuolella, Porvoon keskustasta noin 3 kilometriä kaakkoon oli tämä kaunis vanha kuusimetsä syyskuuhun 2024 asti, kunnes jo 2012 tai 2013 asti voimassaollut nk. Kevätlaaksonrinteen kaava lanasi sen omakotitonteiksi (metsän eteläreunaan tulee kaksi kerrostaloa, jotka eivät mitenkään sovi ympäristöönsä, ainoina näköpiirissä olevina kerrostaloina). Näiden Kevätkummun liitosalueiden nk. "tiivistyskaavoitusalueet" (jotka levitetään ympäristönsä viheralueille), Toukovuori Humlaan ja Kevätlaakso Skaftkärriin on perusteltu energiatehokkuudella, ilmasto- ja herra ties millä viisaudella.  Kaavoitus on niin hidasta, että jos nyky-ymmärryksellä lähiviheralueiden merkityksestä lähdettäisiin kaavoittamaan, nämä ehkä ilmastoviisaat mutta luontotyhmät alueet olisivat varmaankin jääneet piirtämättä. Tässä metsässä liikkui koiranulkoiluttajia, alueen päiväkotiryhmät leikkivät siellä, metsässä oli lasten majoja ja erittäin vanhoja kuusia, jotka kaikki lanattiin siksi, että s...

Avajaiset Maunula-talossa to 25.9.

Torstaina 25.9.2025 Maunula-talon edestä lähdetään yhteiselle AR-kävelylle Maunulan Keskuspuiston poluille taiteilijoiden Joonas Hyvösen (FI) ja Līga Spunden (LV) teoksen Protocols for Melting parissa. Kävelyn jälkeen jatkamme taiteilijatapaamisella, jonka lopussa paikallisaktivistit Mina Laamo ja Susanna Pitkänen kertovat Keskuspuistoon suunnitellusta lumenkaatopaikasta. AVAJAISET Maunula-talo, Metsäpurontie 4 17:00 AR-kävely taiteilijoiden kanssa (EN) 18:30–19:45 Taiteilijatapaaminen (EN) & Keskuspuisto-aktivistit (FI) Vapaa pääsy – ennakkoilmoittautuminen linkistä: https://forms.gle/Svq53f8dWHEptPer7 Tapahtumakieli pääosin englanti. Pyydämme tuomaan oman älypuhelimen tai tabletin internet-yhteydellä. PROTOCOLS FOR MELTING Protocols for Melting on paikkasidonnainen lisätyn todellisuuden (AR) kävely, joka toteutuu kahdessa kaupungissa, Helsingissä ja Riiassa. Reitin varrelta löytyy geopaikannettuja AR-muotoisia väliintulemisia: opasteita, jotka heräävät eloon mustan humoristisessa...